SUP kilpailulajina

Standup paddleboarding, eli kotoisesti SUP-lautailu tai suppaus, on tullut viime vuosina tutuksi laajalle yleisölle lautojen tarjonnan laajennuttua, ja harrastusmuotojen kirjo tekee lajin aloittamisesta helpompaa. Harva kuitenkaan vielä mieltää SUP-lautailua kilpailulajina.

SUP-kilpailusuoritukset voivat näyttää alkuun kuntoharrastajalle todella haastavilta ja saavuttamattomalta, mutta on olemassa monia tapoja lähestyä asteittain kilpailullista SUP-lautailua ennen kaikkein kovimpien haastamista. Muutaman vinkin avulla ensimmäiseen SUP-kilpailuun osallistuminen voi olla paljon helpompaa, kuin miltä se saattaa aluksi tuntua.

1) Säännöt

Aluksi kannattaa ottaa haltuun SUP-lautailun kilpailusäännöt, joiden avulla pääset jo paremmin jyvälle siitä, mitä on odotettavissa. Kaikkea ei tarvitse pilkulleen opetella ulkoa, sillä ennen jokaista kilpailua järjestetään kilpailijakokous, eli infotilaisuus kilpailijoille, jossa käydään kilpailun erityissäännöt, rata ja erityishuomiot alueen vesistöstä ja tuuliolosuhteista.

2) Retki-/harrastesarjat

Toinen vinkki alkuun on, että kannattaa aloittaa retki- tai harrastesarjan kilpailuista. Toiset hakevat kokemusta näistä harrastajien rennoista kilpailuista pidempään, joillekin riittää yksi kerta kokemusta, ennen siirtymistä kilpaluokkaan. Olennaista on, että kilpailupäivän tapahtumat tulevat tutuksi, ja saat helpon ja rennon kokemuksen ensimmäisestä kilpailutapahtumasta ilman suorituspaineita.

3) Varusteet ja taidot

Todella tärkeää on myös olla sinut varusteiden kanssa, on kyseessä sitten oma tai vuokralauta, on olennaista, että tunnet omat taitosi käyttämälläsi välineillä mahdollisimman erilaisissa olosuhteissa. Myös laudalle nouseminen syvässä vedessä kannattaa hallita jo ennen kilpailua. Kilpailussa vaaditaan vähintään karkuremmin käyttämistä. Kelluntavälineen käyttöä ei edellytetä, mutta sellaista saa käyttää. Lautaillessa saattaa aina myös kastua, joten pukeudu asianmukaisesti. Esimerkiksi tekniset urheiluvaatteet ovat lämpimillä keleillä toimivia.

4) Ravinto ja nesteytys

Kuten missä tahansa urheilusuorituksessa, hyvä nesteytys ja ravitsemus on tärkeää. Kannattaa testata mahdollisimman hyvän energiatasapainon löytämistä harjoituksissa, jotta kisapäivänä ei tarvitse testailla tai tehdä jotain, johon et ole tottunut. Jos osallistut matkakisaan, niin suositeltavaa on ottaa mukaan juotavaa, esimerkiksi juomarepussa tai vyölaukussa niin, että se on helposti saatavilla.

5) Olosuhteet

Kilpailupäivänä saattaa tulla odottamia viivästyksiä keliolosuhteista johtuen, joten varaudu siihen niin eväillä kuin riittävällä vaatetuksellakin. Tuulet ja veden lämpötilakin saattaa poiketa paljon siitä kotirannasta, joten varaathan rannalle vaatetta sen verran, että voit paikan päällä vielä päättää kisavaatteet. Haluat ehkä myös vaihtaa vaatteet suorituksen jälkeen tai ainakin pukea lämpimämmin päälle tultuasi maaliin, joten varaa riittävästi vaatteita myös kilpailun jälkeen käytettäväksi.

6) Oma sarja nuorille

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: jos olet nuori, niin kannattaa aloittaa kilpailuista, joissa on oma ikäluokkasarja. Suomen SUP-liiton kilpailusääntökirjassa on seuraavat luokat juniorikilpailijoille: U12 ja U16.

7) Kilpakumppanit

Jos joku on varmaa, niin se, että tapaat kilpailupäivänä samanhenkisiä ihmisiä. Saat varmasti vinkkejä SUP-lautailuun ja varusteisiin, ja opit kilpaillessa paljon lisää omista vahvuuksistasi ja heikkouksistasi. Näin saat harjoitteluun uutta lisämotivaatiota. Kaiken huipuksi: saatat myös löytää uuden SUP-kaverin omalta paikkakunnaltasi.

Janne Laineen taidonnäyte technical racessa.

SUP-lautailun kilpailulajityypit

Matkakisa (myös distance tai endurance race): suurin osa Suomessa järjestetyistä kisoista on matkakisoja, joissa melotaan tietty merkitty reitti ja kilometrimäärä. Matka vaihtelee tapahtumasta riippuen muutamasta kilometristä jopa yli kahteenkymmeneen kilometriin. Usein samassa kisassa voi olla useampia matkavaihtoehtoja, esim. pidempi reitti kilpasarjalle (yleisimmin 10-20 km) ja lyhyempi reitti retkisarjalle (yleisimmin 5-10 km).

Technical race (myös slalom): kisassa pujotellaan poijuilla merkittyä rataa. Lähtö tapahtuu yleensä rannalta niin, että laudat kannetaan veteen ja usein kisareittiin kuuluu myös rantautuminen ja vaikkapa rannalla olevan lipun kiertäminen ennen palaamista uudelleen veteen melomaan. Meriolosuhteissa reitti kulkee usein murtuvan aaltorintaman läpi. Technical racessa on erityisen tärkeää hallita nopea laudan kääntäminen, rannalta lähtö sekä rantautuminen.

Sprint: sprintissä melotaan 200 m suoraa linjaa niin kovaa kuin rahkeet riittävät joko yhteislähtönä tai yksi meloja kerrallaan.

SUP surf: SUP-surffailu on pohjimmiltaan surffausta, mutta melan kanssa. Kilpailijat nousevat seisomaan SUP-laudoille, ottavat aallon ja käyttävät melaa mm. nopeisiin käännöksiin. Suoritus pisteytetään. SUP surf -kilpailuille ei ole Suomessa juurikaan soveltuvia kohteita ja olosuhteita.

Downwind: matkakisa, joka suoritetaan meloen aaltojen mukana niiden suuntaisesti ja niillä surffaten.

Jos jokin asia jäi vielä askarruttamaan ja kaipaat lisätietoa, niin ota rohkeasti yhteyttä meihin sähköpostitse: suomensupliitto(at)gmail.com.