Finnish SUP Cup 2020 -kisakooste: Aulanko SUP 18.7.

SUP-väki kokoontui Hämeenlinnan Aulangolle Katajistonrantaan kisaamaan ja fiilistelemään aurinkoista päivää jo kolmatta vuotta peräkkäin. Aulanko Outdoorsin väki vastasi jälleen kerran järjestelyistä. Sää oli lämmin, tosin jonkin verran puuskittaista tuulta oli tuomassa melojille lisähaastetta. Osallistujia oli paikalla aiempia vuosia enemmän, kun pitkän matkan kisaan lähti matkaan 15 melojaa ja lyhyemmälle viiden kilometrin matkalle viisi. Pidemmältä matkalta oli jaossa myös Finnish SUP Cupin pisteitä.

Kisareitti oli sama kuin aiempina vuosina: melojat kiersivät ensin järvenselällä noin kilometrin päässä rannasta olleen poijun, jonka jälkeen he siirtyivät mutkittelevalle kapeammalle osuudelle kohti Hämeenlinnan keskustaa. Matkalla ohitettiin mm. Hämeen keskiaikainen linna. Kääntöpaikka oli keskustassa Paasikiventien sillan kohdalla, josta melottiin sama reitti maaliin takaisin. Lyheympi reitti suuntasi ilman poijun kiertoa Katajistonrannasta suoraan kapeammalle reitille ja melottiin myös edestakaisena.

Aulanko Outdoorsin Jyri Reinikka vetää melojakokousta. Kuva: Ritva Eskelinen

Miesten sarjassa Tumppi sai hyvän lähdön ja ampaisi kärkeen. Ensimmäisellä poijulla Lauri, Tomas ja Tumppi olivat kutakuinkin rinta rinnan. 2 km kohdalla ei näistä kolmesta meinannut löytyä halukasta vetäjää. Vastaantulevissa veneaaloissa Tomas päätti yrittää irtiottoa, jossa onnistui, ja onnistuikin pitämään johdon maaliin saakka. Lauri jatkoi melomista kakkosena, Tumpin peesatessa heti perässä. Puolenvälin jälkeen Tumppi yritti Laurista irtiottoa kuitenkaan onnistumatta ja tämä parivaljakko jatkoi toisiaan peesaten. 11 km kohdalla Tumppi yritti taas irtiottoa Laurista mutta Lauri ei antanut mahdollisuutta. Viimeisen poijukäännöksen jälkeen Lauri meloi jo turvallisella marginaalilla kakkoseksi.

Naisten sarjassa Elle otti tuttuun tapaan kärkipaikan jo matkalla kilometripoijulle ja kuroi turvallisen etumatkan pitäen sen maaliin saakka. Kisaamaan paluun mahtavasti tehnyt Emmi meloi kakkosena. Sara ja Nina seurasivat perässä, ja tämä kolmikko taivalsikin reitin alkupätkällä hyvän matkaa toistensa tuntumassa. Emmi pääsi kuitenkin karkaamaan eikä Sara yrityksistä huolimatta enää saanut häntä kiinni. Nina ei puolestaan saanut enää Saraa kiinni mutta meloi hyvällä loppuajalla neljäntenä maaliin.

Kisan jälkeen oli luvassa palkintojenjako sekä jälkipelit ja -löylyt Olympiasaunan lauteilla. SUP-teema jatkui Aulangolla vielä illalla, kun yli parikymmentä melojaa lähti Sunset SUP -retkelle fiilistelemään pimenevää kesäiltaa.

Naisten ja miesten kärkikolmikot: Sara Sundell, Emmi Prykäri, Elle Laakso, Lauri Palmroth, Tomas Lelovits ja Thomas Fagerström. Kuva: Ritva Eskelinen

Tulokset:

Naiset, 13,5 km:

  1. Elle Laakso, 1:44:30
  2. Emmi Prykäri, 1:49:40
  3. Sara Sundell, 1:50:06
  4. Nina Aro, 1:56:30
  5. Ritva Eskelinen, 2:22:45
  6. Katariina Makkonen, 2:39:55
  7. Kaija-Leena Karppinen, 2:40:20
  8. Pia Kurimo, 2:41:22

Miehet, 13,5 km:

  1. Tomas Lelovits, 1:28:12
  2. Lauri Palmroth, 1:30:01
  3. Thomas Fagerström, 1:30:35
  4. Jari Laine, 1:36:48
  5. Jussi Pekkarinen, 1:41:15
  6. Janne Laine, 1:44:06
  7. Timo Mattila, 1:49:55